Ihmiset

Tuemme tänä jouluna lapsia ja nuoria yhdessä MIELI ry:n kanssa

Dieta Oy | 14.12.2020

Tuemme tänä jouluna lasten ja nuorten mielenterveyttä yhdessä MIELI ry:n kanssa. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen ja edistää toiminnallaan mielenterveyttä sekä ongelmien ehkäisemistä.

Mieli 2020

MIELI edistää välittämisen kulttuuria

Suomen Mielenterveysseuran perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. Mielenterveysseura puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta mielenterveyteen. Seura rakentaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä edistää välittämisen kulttuuria sekä kannustaa aktiivisuuteen yhteiskunnassa.

Mielenterveys on yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen voimavara. Yhteiskunnallisilla päätöksillä ja valinnoilla on merkittävä vaikutus ihmisten mielenterveyteen. Omaa ja muiden mielen hyvinvointia voi vahvistaa. Mielenterveysosaaminen tarkoittaa muun muassa mielen joustavuutta, vuorovaikutustaitoja, tunnetaitoja, elämänhallintataitoja, tietoisuustaitoja ja ongelmanratkaisutaitoja. Tätä osaamista voi oppia läpi elämän.

MIELI ry toimii ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja tarjoaa apua elämän kriiseissä ja tukee erityisesti heikoimmassa asemassa olevien mielenterveyttä ja hyvinvointia.

Auttamisen lähtökohtana on myötätuntoinen kohtaaminen ja apua hakevan oma kokemus avun tarpeesta. Tukea tarjotaan maksuttomasti kasvokkain henkilökohtaisesti ja ryhmissä sekä verkossa ja puhelimessa.

Vaikutuksiltaan laajoja mielenterveystyöhön läpi ihmisten elämänkulun vaikuttavia muutoksia ovat etenkin yhteiskunnan eriarvoistuminen, yksilöllistyminen, uusyhteisöllisyys, kulutuskulttuurin vahvistuminen ja globaalistuminen.

MIELI ry:n tavoitteena on olla johtava mielenterveyden edistämisen vaikuttaja ja helposti lähestyttävä tuen ja avun tarjoaja. MIELE ry:n strategian mukainen Suomi on tulevaisuudessa elinvoimainen kansalaisyhteiskunta, jossa ihmiset voimaantuvat ottamaan käyttöön voimavarojaan. Suomi on kansainvälinen mielenterveyden edistämisen edelläkävijä, joka luo edellytykset psyykkiselle, fyysiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.

 

Tutustu lisää MIELI ry:n toimintaan.

 

Hyvää joulua

 

 



Tutustu tuotteisiimme verkkokaupassa


Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Lue lisää »
Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Lue lisää »
Autamme tänä jouluna kotimaan lapsia yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa

Autamme tänä jouluna kotimaan lapsia yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa

Lue lisää »
24 vuotta Dietalla – aluemyyntipäällikkömme Päivi Jokinen aloitti työtaipaleensa lankapuhelimien ja faksien aikakaudella

24 vuotta Dietalla – aluemyyntipäällikkömme Päivi Jokinen aloitti työtaipaleensa lankapuhelimien ja faksien aikakaudella

Lue lisää »
Myyntipäällikkömme Keijo Saatsi: “Tärkeintä on hoitaa hommat kunnolla ja tehdä hyviä ratkaisuja.”

Myyntipäällikkömme Keijo Saatsi: “Tärkeintä on hoitaa hommat kunnolla ja tehdä hyviä ratkaisuja.”

Lue lisää »
Laiteratkaisujen uusimmat trendit ja vaatimukset

Laiteratkaisujen uusimmat trendit ja vaatimukset

Lue lisää »
Aluemyyntipäällikkömme Jouni Moilanen: “Parasta työssäni on asiakkaiden auttaminen”

Aluemyyntipäällikkömme Jouni Moilanen: “Parasta työssäni on asiakkaiden auttaminen”

Lue lisää »